sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Jouluostoksilla ja HopLopissa

Tänään oli ainut mahdollisuus yhdessä lähteä jouluostoksille joten suuntasimme lähimpään kaupunkiin. Käytiin ennen kun kaupat aukesi ekaa kertaa tutustumassa pojan kanssa HopLopiin. Eka poitsua vähän jännitti eikä hän uskaltautunut kaikkiin mutta pienen hetken kuluttua vauhti oli jo kova=)
Tässä muutamia kuvia sieltä.







Joululahjojen ja pojan synttärilahjan lisäksi ostin poitsulle nämä Tutan turkoosi-ruskeat joustofroteiset housut.


Muutaman paidan ehdin myös ommella ihan pojan käyttöön. Ovat tosi reiluja vielä, mutta hyvä niin sillä melkein kaikki paidat esimerkiksi alkaa käydä pieneksi.Onneks on tulossa ale-myynnit=)

Tässä Viidakko -kuosinen paita, jota en jaksanut pesun jäljiltä silittää...


Ja Peikkopaita. Tämä varsinkin on vielä jättisuuri.


Muutama kangasostos jotka oli ostettava ku "halvalla sai"=)

Tämä on Tampellan "Kaneli" -kuosi

1 kommentti:

  1. kiva kun panit kuvia hoplopista!!!ois kiva joskus yhessä vaikka lähtä...

    VastaaPoista