perjantai 1. tammikuuta 2010

Ompeluksia, Lindex kevätuutta ja ale-ostoksia

Lomalla ei ole ompelukone surissut paljoakaan. Ennen lomaa tein nämä kaksi vauvan mekkoa.




Nämä haalarihousut ompelin tänään pojan päiväunien aikaan. Kiva oli kokeilla uutta mallia. Sain äitiltäni paljon vanhoja kaavoja, ja nämä on yhdillä niistä tehty. Kangas on alempana esittelemäni eilen ostettu kangas.



Tämä DUNSin sienipaita oli tullut postissa mulle emännänlahjaksi retrovaatekutsuistani.

Kävin ale-ostoksilla eilen tuossa lähi kaupungissa. Lindexille oli jo tullut kevät uutuuksia. Kyselin vähän myyjiltä tulevasta niin hänestä vaikutti alku hyvältä mut ei ollut nähnyt kuvista vielä niitä.
Tämä muumipaita muumitaloineen on pojan suosikki, ihastui oitis=)


Uutuus myös tämä lammaspaita, jossa lammas ihanan pehmoinen ja pörröinen.


Ale-ostoksia pojalle seuraavat, omia ostoksia en täällä viitti edes esitellä mut onpa noita löytynyt kivasti myös.

KappAhlin nuottiviivastopaita 3e.

Kauluspaita H/M:ltä.

Sukkiksia Jesperistä -50%


Näistä asusteista Jesse sai pipon joulupukilta niin ostin samaan sarjaan H&M_ltä vielä lapaset ja kaulaliinan hintaan 1e/kpl.


Jonathanin hattu JesperJuniorista -40%
Boksereita pojalle 1e/kpl.

Velourhousut Jesperistä.
Nämä housut oli normihintaiset mut vaan 7,95e H&M:ltä.
Kävin myös muutamalla kirppiksellä.

Peltitarjotin.
Arabian purkki 1e, oli aika paha särö joka kyllä liimattu mut oli aika ihana niin ostin vaikka kynätelineeksi.


Tätä ihanaa kangasta on lapsen kylpytakin verran.
Oranssia joustofroteepaloja ja pörröturkkikangasta
Trikooliina, snoffs.
Keltainen tyynyliina ja ruskea pussilakana.



Mulla tulee aina bloggaukset tämmöisiä megapostauksia, hirveesti kuvia... pitäis vissiin yrittää useammin tänne kirjoittaa...=)
Mutta vielä muutama kuva joulun alla olevista poitsun synttäreistä.
Poika hymyilee iloisesti uudessa traktoripipossaan. Kiitos Sari ja Tilda.♥
Poika sai myös paljon muita lahjoja, mm. muumijuttuja kun ne nyt on hänen suosikkejaan.
Hyvää alkanutta uutta vuotta kaikille !

3 kommenttia:

  1. hyvää alkanutta vuotta myös teille ja kivoja shoppailuja!!!

    VastaaPoista
  2. Kylläpäs on pieni mies saanut kaapin täytettä!! Hyvä, hyvä!! :) Ja hei tosi kiva malli noissa uusissa haalareissa, saako raapustaa kaavaa kuhan kotiudutaan?...ja hassua/hauskaa nähdä sulla tuollainen ihan meikäläisen oloinen pilkkukangas!! NAM!! <3 Pian nähdään!!

    VastaaPoista
  3. Juu saat kaavaa kopsata=) En kyl oo siihen ihan 100% tyytyväinen, pitää muokkailla seuraavia..
    Mäkin tuosta kankaasta tykkään ku siinä ei oo pelkästään noita pilkkuja vaan sen valkoisen pallon sisällä/sivussa on pienempi sininen pallo. Kiva nähdä pian!♥

    VastaaPoista